ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN – VAI OLIKO?

Otsikon mukaisesti kuulee usein väitettävän. Ja kyllä saan itsenikin kiinni nostalgisoinnista tavalla, minkä voi ymmärtää myös niin, että ennen oli kaikki paremmin. Niinhän lienee, että kautta aikojen ihmiset ovat olleet yleisesti sitä mieltä, että ”kyllä ennen vaan oli paremmin”. Aina juuri tämä menossa oleva vaihe on jotenkin huono, masentava, pelottava, arvaamaton jne. Mutta oliko ennen paremmin?
Minun ensimmäinen autoni oli Opel Kadett vm. 1970. Tuttuni, joka on hurahtanut vanhoihin autoihin, lähetti taannoin minulle sähköpostin nettiautossa myynnissä olleesta tuon vuosimallin Kadetista, joka oli museorekisterissä. Pistin hänelle vastauksen, että olen kyllä tuollaisella jo ihan tarpeeksi ajanut. Hymiö. Kyllä – tuon ajan autoille osasi itsekin jotakin tehdä, mikä taas tämän päivän autoille paljon haasteellisempaa. Miehinen itsetunto oli kovilla, kun ajoin korjaamolle vaihdattamaan auton lamppua – kun ei vaan sormet taivu niin, että saisi lampun pois. Mutta ei se mitään – korjaamolla ollut kaveri totesi, että pitää odottaa vähän aikaa. Hänenkään ”nakit” eivät taivu moiseen hommaan, ja ne kenen taipuvat ovat lounaalla. Mutta tästä huolimatta; tämän päivän autolla voit aika huoletta lähteä toiselle puolelle Suomea ilman suurempia etukäteishuoltoja. Kun olin lapsi, niin velipoika tarkisti Triumphistaan niin öljyt, ilmanpaineet, syylärin nestetilanteen jne. ennen kuin lähdettiin sadan kilometrin päässä asuvan tädin luokse. Mielestäni nyt on paljon paremmin ja mukavammin kuin ennen.
Katselin lähipäivinä tv:stä sarjaa ”Elossa 24h”. Sarjassa kerrottiin, miten suomalainen terveydenhuolto eri puolilla Suomea toimii ihmisen hyväksi. Sarja puhutteli ainakin minua. Useita kertoja liikutuksen kyynel vieri itselläni, kun katsoin miten asiantuntijat tekivät töitä ihmisen terveyden eteen. Käsittämättömältä tuntuu miten puolikiloinen pikkuvauva ylipäätään voidaan pelastaa ja miten hänestä lähtee kehittymään kuin kuka tahansa meistä – upeaa! On totta, että meillä on terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen puolella paljon kehitettävää. Itse uskallan odottaa sote-uudistukselta paljon. Ajattelen, että monet hiertävät asiat ovat kyllä ihan meidän itsemme kehittämiä – ne lienevät pääsääntöisesti prosessiongelmia, esim. tiedonvälittämiseen liittyviä. Näistä huolimatta: Mielestäni nyt on paljon paremmin ja mukavammin kuin ennen.
Presidentti Niinistö on todennut, että jos katsotaan maamme kehittymistä toisesta maailmansodasta tähän päivään melkeinpä millä sektorilla tahansa, niin olemme maailman kärkimaita. Mietitään sitten koulutusta, turvallisuutta, tasa-arvoa, terveydenhoitoa jne. Aina meidät voidaan löytää maailman kärkimaiden joukosta. Eli jos vertailukohdaksi otetaan vaikka 50-luku tai 60-luku: Mielestäni nyt on paljon paremmin ja mukavammin kuin ennen. Toki samaan aikaan mietin, että jokin oli myös hyvällä tavalla ennen toisin kuin nyt, siitä myöhemmin. Mutta olkaamme kiitollisia kaikesta siitä, mikä meillä toimii hyvin. Tämä ei saa olla pois palveluiden kehittämisestä ja tulevaisuuden vastuullisesta rakentamisesta.