9 joulukuu 2018

ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN – EHKÄ OLIKIN?

ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN – EHKÄ OLIKIN?

 

Kuten aiemmin olen todennut, on maailmamme muuttunut monella tavalla parempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan.  Ajatellaan vain miten lääketiede on kehittynyt. Tai liikenneturvallisuus. Tai miten teollisuus kantaa ympäristövastuuta ihan eri malliin kuin joskus.  On eletty aikaa, jolloin Porin Kirjurinluodossa ei menty uimaan, miten Porin edustalta saatiin silmättömiä kaloja jne. Kun isossa kuvassa hyvinvointi on monella tavalla kehittynyt, tämä näkyy myös esim. väkivaltarikosten vähenemisenä.  Meillä tapetaan ihmisiä vähemmän kuin muutama vuosikymmen sitten.  Meillä tehdään itsemurhia vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä.  Mutta samaan aikaan on myönnettävä, miten jokin oli ennen paremmin.

Hyvinvoinnin kehittymisen myötä olemme siirtyneet aikaan, jolloin analysoimme, pohdimme, reflektoimme, ”vatkaamme”, mittaamme lähestulkoon kaikkea.  Ja kaikella tuolla lienee hyvä tarkoitus.  Kuitenkin on suuri mahdollisuus, että kaiken mittaamisen myötä unohdamme elää ja olla kiitollisia siitä arkisesta hyvästä mitä meillä on.  Aina joskus koen, että elämme aikaa, missä kaiken tekeminen tai hankkiminen tulee jotenkin perustella – ikään kuin kaikelle tulisi löytää ”järkevä” ja tehokkuutta palveleva tarkoitus. Elämässä ei tule olla näin.

Teimme taloomme ikkunaremontin 2…3 vuotta sitten. Vanhoja ikkunapokia jäi iso kasa, jotka jonain heikkona hetkenä päätin käyttää uuden huvimajan ikkunoihin.  Huvimajan rakentaminen tuli mieleen vain ja ainoastaan noista ikkunoista. Huvimaja olisi tullut todennäköisesti paljon edullisemmaksi ja sitä kautta ”järkevämmäksi” jos olisin ostanut valmiin huvimajan.  Mutta se ei ollutkaan se juttu. Vaan itsensä toteuttaminen nosti päätään – minun tuli mitata omia kykyjäni; osaisinko sellaisen rakentaa. Siinä jäi järkevyyden pähkäily, analysointi, asian ”vatkaaminen”, kun poistetun nurmikon tilalle kipattiin kuorma sepeliä.  Sitten piti ottaa vain lapio käteen. Homma ei ole joka hetki tuntunut kivalta – ainakaan siinä vaiheessa kun tajusin, kuinka haasteellista on katon tekeminen 8-kulmaiseen ”koppiin”.  Mutta voi sitä onnistumisen ja mielihyvän määrää kun viimeisen huopapalan olin laittanut paikalleen.

Meidän tulee pyrkiä elämässämme tasapainoon. Mutta se ei saa perustua jatkuvaan analysointiin ja reflektointiin; näin tekemällä tasapaino vain etääntyy meistä.  Pyrkimällä elämään ns. levosta käsin, hyväksyn elämän realiteetteja ja samalla rakennan vastuullisesti tulevaisuuttani. Se tarkoittaa sitä, että kaikelle tekemiselleni ei tarvitse löytää ”järkevää” perustetta.  Tein huvimajan (vielä vähän kesken) koska halusin tehdä sen. Rakennan ralliauton pienoismallin koska haluan tehdä sen.  Unohtakaamme liika järkeily ja annetaan elämälle tilaisuus omassa elämässämme.  Uskon, että meillä oli tämä kyky aiemmin vahvempi.  Elettiin arkea, huomioitiin toiset, yhteisöllisyys oli arkea ilman sen korostamista – elämällä itsellään oli tarkoitus.   Onko käynyt niin, että hyvinvoinnin lisääntymisen myötä elämisen tarkoitus – mitä olemme toisillemme arjessa – on hiljalleen hiipunut ja tilalle on tullut vaatimukset omien oikeuksien perään.  Keskittyessämme kaiken mittaamisella itseemme unohdamme ison kuvan – juuri sen, kuka ja mitä olen toisille tänään!